maanantai 10. lokakuuta 2016

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille - pienoismalli

Hei vaan kaikki!

Kävin syyskuun lopulla katsomassa kyseisen Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille- leffan, ja nyt keskiviikkona menen katsomaan sen uudestaan! Pidin tosiaan paljon elokuvasta ja nyt askartelin tuon kuvassa näkyvän Peregrinen talon pienoismallin. Tässä postauksessa näytän, kuinka sen tein.


 Tein koko talon pahvista, myös pohjan/maastoon.
Aloitin leikkaamalla pahvista talon sivu- ja takaseinän ja liimasin ne kuumaliimalla pohjaan ja toisiinsa.


 Talosta tuli vähänkuin L-kirjaimen muotoinen. Tein päätyseiniin päätykolmiot, ja liimasin muutkin seinät paikalleen. Sitten tein katon.


 Aloin askartelemaan taloon kuistia ja parveketta.
Yleensä teen kuistit ja vastaavat niistä ohuista, puisista hammastikuista, mutta nyt ne olivat loppuneet. Käytin siis samaa pahvia, mistä tein koko muunkin talon.


 Kuisti ja parvekkeet valmiina. Minun olisi kannattanut maalata muu talo ennen kuistin ja parvekkeen tekemistä, sillä ne hankaloittivat maalaamista.


 Askartelin katolle tuollaisen epämääräisen savupiipuntapaisen. Maalasin katon mustaksi keltaisilla raidoilla. Muusta talosta tuli beessinpunertava tummemmalla tiilikuviolla.


 Ja vielä ikkunat. Parvekkeesta tuli tummanruskea.


 Kun itse talo oli valmis, siirryin maastoon. Maalasin sen eri vihreän sävyillä.
Rytistin alakerran ikkunoiden alle vihreää kreppipaperia pensaiksi.


 Tein pihalle itsekovettuvasta savesta kaksi puuta.
Maalasin kreppipaperipensaisiin vedellä laimennetulla akryyliväreillä tummemman vihreitä ja keltaisia kohtia.

 Ja puihin ruskean sävyjä akryylimaalilla ja kreppipaperia latvoihin.

Tein eriskummalliselle Fionalle kasvimaan levittämällä kuumaliimaa ja sirottelemalla seesaminsiemeniä liiman päälle. Maalasin mustalla maalilla peltoon vakoja.







Ja siinähän se valmiina on. Olen tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei se niin paljoa alkuperäistä Peregrinen taloa muistutakkaan. Haluaisin tehdä vielä jonkun toisenkin kyseiseen leffaan ja kirjaan liittyvän askartelun, mutten ole keksinyt, mikä se voisi olla.

Suunnittelen tänne blogiin joulukalenteria, kuulostaako miltään? :)
nähdään taas,
- Joshi

4 kommenttia:

  1. Hieno! Joulukalenteri kuulostaa hyvältä ajatukselta

    VastaaPoista
  2. Wau! Pakko tehdä itsekkin tuollainen!
    Joulukalenteri oisi varmasti ihan mahtava :D

    VastaaPoista

kommentoithan jotain piristämään päivääni.
vastaan kaikkiin komentteihin, risuja ja ruusuja saa antaa.
Tarkastan kaikki kommentit ennen julkaisua! :)